
Täytetyt letut lautasella ovat aina iloinen näky, olivat ne sitten suolaisia tai makeita. Ensimmäinen visiomme Mifua testatessa olikin heittää ruokarakeita plättyjen väliin. Vaikka Mifu on Valion "uusi ruoanlaiton pääraaka-aine", oli sen reseptikirjasto melko tylsä. Niimpä pitäydyimme lettu-ideassa, ja kehitimme oman reseptin simppeleistä ja halvoista aineksista, minkä pitäisi myös korostaan maustettua Meksikon Pippuri-Mifua.

Täytetyt Mifuletut
8-10 LETTUA
Ainekset:
Taikina:
3 kananmunaa
6 dl maitoa
1 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
Täyte:
2 paprikaa
1 sipuli
paistorasvaa
1 pkt Mifua (Meksikon pippuri)
Päälle:
1 ps juustoraastetta
Valmistus:
2. Jätä taikina kohoamaan. Laita uuni päälle 225-asteeseen.
3. Silppua paprika sekä sipuli. Kuullota silppu keskilämmöllä pannulla. Lisää mukaan Mifu, ja paista välillä sekoittaen n. 8-10 minuuttia, kunnes rakeet ovat saaneet hieman väriä. Nosta täyte sivuun odottamaan.
4. Tee letut näin:
Kaada desimitallinen taikinaa keskelle pannua. Paista hetki kummaltakin puolelta. Kumoa paistettu lettu lautaselle. Täytä lettu, kääri se rullaksi ja nosta paistovuokaan. Tee näin kaikille letuille.
5. Kaada lopuksi lettujen päälle juustoraastetta. Paista uunissa n. 10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut.
Vinkit:
- Jos täyte ei tunnu riittävän, voit täyttää ylijäävät
letut vaikkapa hillolla ja syödä niitä jälkiruoaksi.
Kommentoi: