13.11.16

Testissä: Härkis



Härkis on suomalaisen Verso Foodin oma käyttövalmis lihankorvike-tuote, mikä saa nimensä pääraaka-aineestaan eli härkäpavuista. Se taistelee omassa sarjassaan mm. nyhtökauraa vastaan, ja ainakin täällä Joensuussa se on onnistunut jo heti kilpailijaansa paremmin yhdessä asiassa: Se ei ole aina loppu kaupan hyllyistä!

Tämä vuoksi oli itsestään selvää aloittaa lihankorvikkeiden testaus Härkiksestä.




Arvostelu:


Käytimme Härkis-makaronilaatikon reseptiä Verson virallisilta sivuilta, jotta saisimme tälle uudelle tuttavuudelle parhaiten soveltuvan ruoan. Resepti muistuttaa perinteistä makaronilaatikkoa, mutta jauheliha on vaan korvattu Härkiksellä.

Kun laatikkoa ensikerran maistoimme, laitoimme heti merkille, että Härkis ei välttämättä toimikaan tuttuihin resepteihin lihan paikalle. Vaikka Härkis muistuttaa ulkonäöltään jauhelihaa, on se maultaan erittäin mieto, vaikkakin täyteläinen. Ehkä jopa hieman papuinen, en tiedä hämääkö vain nimi luulemaan näin.

Härkiksen koostumus on melko jauhoinen, joten sen käyttö ruoanlaitossa on varmasti myös rajoitetumpaa kuin kiinteän lihan. On myös hyvä huomata, että annoskoko ruoalla oli pienempi kuin perinteisellä liha-makaronilaatikolla Härkis-paketin pienen koon vuoksi, mikä tulee varmasti ongelmaksi myös muissa resepteissä. Tämän on tilanteesta riippuen joko hyvä, tai huono juttu.

Härkis-makaronilaatikko maustetaan sekä jauhelihamausteella, että voimakkaalla juustolla, mutta edes ne eivät riitä tekemään ruoasta tarpeeksi maukasta. Tämä osoittaa, että Härkis vaatii kunnon maustamisen, jotta sen mauttomuus ei olisi liian huomattavaa. Jos tekisin nyt tätä ruokaa uudelleen, lisäisin rankalla kädellä juuri mausteita, niin ei tarvitsisi ylikäyttää ketsuppia.


En kuitenkaan näe, että opiskelijabudjetilla syöjän kannattaisi käyttää Härkistä ruoanlaitossa kovin usein. Ainakaan vielä. Härkis on nimittäin kovin kallis raaka-aine tällä hetkellä. Joensuun Prismassa naudan jauhelihan kilohinta on alle 7 euroa, ja sika-nauta on vieläkin halvempaa. Härkiksen kilohinta taas on yli 15€, siis ainakin kaksinkertainen lihaan verrattuna.



Härkiksen korkeaan hintaan vaikuttavat uskoakseni nämä seikat:


1. Hinta-taso lihankorvikkeilla on tällä hetkellä yleisesti korkea, koska niiden kysyntä on suuri

2. Härkiksen tuotekehitykseen käytetyt rahat pyritään varmasti saamaan takaisin nopeasti, minkä vuoksi hinta on toistaiseksi korkea

3. Verso saattaa haluta Härkiksestä premium-tuotteen, ei niinkään jauhelihan korviketta, mikä näkyy korkeassa hinnassa


Nautimme ehdottomasti enemmän normaalista liha-makaronilaatikosta, enkä koe testatun reseptin perusteella Härkiksen tuovan ruokiin mitään uutta tai ihmeellistä. Taitaa jäädä siis tulevaisuudessa ostamatta, mutta saa nyt nähdä miten Härkis pärjää muihin lihankorvikkeisiin verrattuna.




Lyhyesti:

Härkis vaatii kunnon maustamisen, jos sitä haluaa käyttää ruoanlaittoon. Härkis on lihan vaihtoehto, ei korvike.



Alkuperäisen Härkis-makaronilaatikon reseptin löydät täältä.
Alla on meidän versio, missä valmistamisen ajankäyttöä on parannettu, ja ainesosien määrät ovat maun kannalta mielekkäämpiä.




Härkis-makaronilaatikko



Kommentoi: