18.9.16

Viikon Ruokalista - Viikko 37 (2016)

HINTA-ARVIO / HLÖ: 27€



Viime viikon sunnuntaina kaverimme kutsuivat meidät sushille. Tästä innostuneena emme halunneet hyvän seuran ja ruoan jäävän vain kertaluontoiseksi tapaukseksi. Ehdotimme että voisimme järkätä aina silloin tällöin teemalounaista, ja vuorotellen tietenkin! Tällä viikolla oli siis meidän vuoro todistaa, että olimme tosissamme. Teemaksi valitsimme Amerikan.

Luonnollisesti teimme Itsetehtyjä Hampurilaisia, sekä amerikkalaista omenapiirakkaa. Tästä komeudesta otimme myös kuvamateriaalia, mutta kameran kanssa säätäessä onnistuimme poistamaan näistä jokaisen. Ihan kunnioitettava suoritus...

Jotta tilanne ei olisi jo tarpeeksi nolo, ainoa muisto mikä lopulta ruoasta jäi, oli kuva burgerista jonka ylä- ja alasämpylä laitoimme kiireessä väärinpäin. Urhea vieraamme siis suostui syömään tämän lautaselle levinneen hirvityksen, mutta ensin hän koki tehtäväkseen ikuistaa tapauksen kännykällään:


Kommentoi: